Somehow, somewhere, just try...

Itkettää.

^Yks kaveri linkitti nimittäin yhden aivan uskomattoman ihanan kappaleen --> Nomy - Hold your head up high. Alko oikeesti vaan kyyneleet valua, kun kuuntelin ;__;

Tuntuu niin pahalta olla yksin. Tuntuu pahalta nähdä muita ihmisiä yhdessä, kun itsellä ei ole ketään, joka rakastaisi. Ei ole enää edes kunnollisia ystäviä, jos niin nyt voi sanoa... Tai ainakaan samanlaisia kuin ennen. En tunnu kuuluvan minnekään.

Ja minusta tuntuu, että minun pitäisi vain lähteä. Lähteä jonnekin kauas, eikä tulla koskaan takaisin. Jättää vain tämä kaikki taakse ja aloittaa koko elämä alusta.
Mutta se ei vaan nyt mene niin...


"fear of love" ja harpilla kaiverrettu sydän kämmenselässä...

*******

"Can you tell me that I'm wrong?
Don't keep your broken heart too long 
Deep inside you growing strong 

Look beyond your life today 
Can you see yourself this way
When the wintercold is gone 

Hold your head up high 
And this pain will die 
Somehow, somewhere, just try 
You're living in the dark 
Where no one can see your tears 
But hold your head up high.."

Falling apart...

Ahdistaa.

On viikonloppu, mutta olisin ikionnellinen, jos voisin olla juuri nyt koulussa. On nimittäin aivan käsittämättömän turhauttavaa yrittää keksiä jotain tekemistä, varsinkin, kun on niin mielettömän kova ikävä. Ja se se vasta onkin turhauttavaa...!

Ääääh.... Pitäisi hankkia elämä, lähteä lenkille... Ja laihtua, muuten minusta ei ole mihinkään. Peilikuva oksettaa ja tekisi mieli hakata päätä seinään. On tyhjä ja yksinäinen olo... Tarvitsen jonkun vierelleni, pitämään kädestä ja olemaan lähellä.
Mutta kuka minut huolisi?
Ei kukaan....

*******
"And they rise in the morning
And they sleep in the dark
And even though nobody's looking
She's falling apart

She gets home from school too early
And closes the door to her room
There's nothing inside her
She's weak and she's tired of feeling like this

And they rise in the morning
And they sleep in the dark
And even though nobody's looking
She's falling apart

They call her for dinner, she makes up a reason
She looks at her arms and she rolls down her sleeves
And her mother is starting to see through her lies
And last night her father had tears in his eyes

And they rise in the morning
And they sleep in the dark
And even though nobody's looking
She's falling apart..."

It will be alright...

Tämä päivä meni sentään paremmin, kuin kolme edellistä. Aamulla oli vielä paska olo, mutta mieli piristyi kummasti, kun kouluun tulin ;)
Mutta jossain pääni syövereissä huusi kuitenkin ääni, joka käski lopettamaan, käski häipymään täältä ja äkkiä, ennen kuin teen mitään sellaista mitä tulisin kuitenkin katumaan, ennemmin tai myöhemmin.

"Väärä, luvaton
tää peli mulle on..."

Miten jostain henkilöstä voi oikeasti tulla niin helvetin tärkeä? Ja kun ottaa vielä huomioon, että suunnilleen jotain kuukausi sitten, en edes oikein huomannut koko ihmisen olemassa oloa. Tuo jälkimmäinen lähinnä sen takia, että olin sokea yhden toisen henkilön takia. Mikä oli todella tyhmää ja jääräpäistä, en vain osannut päästää irti, idiootti kun olen.

Haluaisin olla enemmän kuin ystävä, ja tunnen syyllisyyttä pelkästä ajatuksestakin, sillä se ei nyt vaan ihan mene niin kuin minä haluaisin. Se ei koskaan mene niin, tiedän sen. Ja joka kerta, kun ihmiset kysyy: "Onko teillä kahdella jotain?", minun tekisi vain juosta karkuun. Joka kerta se sattuu aina enemmän vastata "Ei, ei ole". Sillä ei oikeasti ole mitään merkitystä mitä minä tunnen, vain sillä on merkitystä mikä on oikein ja mikä väärin. Ja minä olen kerran tehnyt väärin, enkä aio tehdä niin toista kertaa, en ainakaan saman vuoden aikana.
En oikeasti enää kestäisi sitä.

Ja sitten vielä ne minun "ystävät". Huomasin nimittäin tänään, että vain kaksi heistä käyttäytyy normaalisti minua kohtaan. Yksi niistä näyttää olevan minun ystäväni vain matikan tunneilla, mutta hylkää minut ruotsissa täysin.
Tänäänkin ruotsin tunnilla sain olla yksikseni, kun tehtiin paritehtäviä, tämä kyseinen "ystävä" meni kolmanneksi yhteen toiseen porukkaan, vaikka näki varmasti ihan varsin hyvin, että minä olin yksin. Alkaa tuollainen oikeasti ottaa päähän! Vittu sanoisivat vaan suoraan, että seura ei kiinnosta...!

Äääää... Kohta lenkille... Väsyttää vaan ihan hemmetisti, päähän ei sentään koske, ensimmäistä kertaa moneen viikkoon :)

*******

"Pelkään sitä päivää,
kun sä kerrot löytäneesi viimein jonkun;
en aio hajottaa sun takiasi
tätä rakennelmaa.

Sillä mielessäni leikin:
jo tänäänkö lähtisin?
Näin sut liian myöhään.
Vai saavuitko vain liian aikaisin?
Nyt hetki on väärä kuitenkin.
En saa koskaan tietää

Miltä tuntuisi,
jos pitelisit mua lujasti.
Saisin viipymään
kätesi kädelläni pidempään.
Hän kysyy: "Mitä mietit nyt?
Oot pitkään itseksesi hymyillyt."
Vastaan: "En mitään!"
Kasvot kiveä, mutta sydän hyppää..."

Feelin' like I just lost a friend...

Rankkaa.

Elämä nimittäin. Kyllähän minä sen jo tiesin ennenkin, mutta nyt oikeesti tuntuu siltä, että kaikki kaatuu päälle. Eikä kukaan auta.

Tosiaan, ne minun "ystäväni" ovat koko ajan vain entistä kaukaisemman tuntuisia. Ei ne enää edes puhu minulle kunnolla. Tunneilla ollaan lähes normaalisti, mutta välitunteja en todellakaan niiden seurassa voisi viettää.
En kestä. Ne ei ymmärrä. Ne luulee tuntevansa, mutta ei ne tunne. Ei todellakaan!

Ja mitä minun pitäisi muka tehdä?
En minä voi asialle yhtään mitään!

Ja minä olen niin käsittämättömän huolissani siitä yhdestä tyypistä, että ei mitään rajaa! Minä en saisi olla _näin huolissani, en saisi... Mutta olen ja se pelottaa minua. Minua pelottaa, koska tunnen niin vahvasti sitä ihmistä kohtaan, enkä saisi... En saisi. En saisi. En saisi!!!
Jumalauta!
Pää hajoaa! Äääää....! Tekisi mieli hakata päätä seinään, ja kovaa...! Mutta siihen koskee jo muutenkin, joten en jaksa vaivautua...

Ja miksi minä olen näin helvetin holtiton? Tänäänkin piirsin harpin terällä käteen. Jos olisi ollut särkylääkkeitä mukana, olisin ottanut niitä ihan liian monta (kokemuksesta viisastuneena en kanna niitä enää mukana)... Enkä minä voi tuolle mitään, niin vaan aina tapahtuu, en voi kontrolloida sitä mitenkään. Ja musiikkia kuuntelen aina ihan _liian kovalla. Korvat käsrii, todella.

Kauheen kylmäki on koko ajan. Olen kirjaimellisesti jäässä. Se on outoa, sillä yleensä minulla on aina kauhean kuuma. Kuumettakaan ei ole, joten mistä johtunee...?
Henkisestikin on kylmä. Vähän sellanen olo, kuin mikään ei jaksaisi kiinnostaa, eikä mikään oikein merkitse mitään. Tuntuu pahalta. Masentaa...

*******

"Never wanted this, never want to see you hurt
Every little bump in the road I tried to swerve
People are people and sometimes it doesn't work out
Nothing we say is gonna save us from the fall out

And we know it's never simple, never easy
Never a clean break, no one here to save me
You're the only thing I know like the back of my hand

And I can't breathe
Without you, but I have to
Breathe
Without you, but I have to

It's two a.m., feelin' like I just lost a friend
Hope you know it's not easy, easy for me
It's two a.m., feelin' like I just lost a friend
Hope you know this ain't easy, easy for me

And we know it's never simple, never easy
Never a clean break, no one here to save me, oh

I can't breathe
Without you, but I have to
Breathe
Without you, but I have to
Breathe
Without you, but I have to..."

Little less me, little more perfect...

En millään jaksaisi tätä.

Koulu juttuja pitäisi jaksaa värkätä, mutta kun ei vaan jaksa...! Minulla ei ole minkään maailman motivaatiota kirjoittaa jotain ihmeen esseetä uskontojen pyhistä paikoista tai lukea ruotsin sanoja. Miksi pitäisi?

Ja minä todella pelkään, että teen saman virheen uudestaan. Minä en vain yksinkertaisesti saa rakastua, en saa! Ei kai siinä muuten mitään, mutta kun se on varattu, ja kokemuksesta tiedän, ettei varattuihin pidä mennä sekaantumaan... Siitä ei seuraa mitään hyvää...

Ei helvetti, minä olen kusessa...!

ääääää... On niin turhautunut olo, en tiedä miten oikein olisin, mikään ei oikein tunnu hyvältä... Aika ei riitä, päähän koskee, on lihava olo, oksettaa, kaipaan läheisyyttä... jne...

Miksi kukaan ei voi rakastaa minua??!

*******

"Carousels
In the sky
That we shape
With our eyes

Under shade
Silhouettes
Casting shade
Crying rain

Can we fly?
Do I stay?
We could lose
We could fail

Either way
Options change
Chances fail
Trains derail

30 minutes, a blink of an eye
30 minutes,to alter our lives
30 minutes,to make up my mind
30 minutes,to finally decide

30 minutes,to whisper your name
30 minutes,to shoulder the blame
30 minutes,of bliss, thirty lies
30 minutes,to finally decide

To decide
To decide, to decide, to decide..."

I will be there by your side...

Whii~
Kävin vaa'alla eilen, se näytti 57,5 kg. Olen siis laihtunut jo 2.5 kg. Jee!
Mutta no, tavoitteeseen on vielä kauhean pitkä matka...

Tajusin muuten tänään, että en oikein tunnu kuuluvan minnekään. Ja olen alkanut ajautua erilleen ikäisistäni kavereista. En oikeesti vietä heidän kanssaan paljon yhtään aikaa muualla kuin luokassa. Olen aina välitunneilla vuotta nuorempien hyypiöiden kanssa, mutta he ovatkin paljon hauskempaa seuraa :) Nuo muut kaverini nimittäin puhuvat vain jostain koulujutuista... Ei sitä oikeesti jaksa...

Mutta blaah... Opettelen soittamaan koskettimilla. Ja olen kuunnellut paljon Beethovenia, Mozartia ja muuta vastaavaa...
Ja löysin jotkin sanoitukset, jotka olin joskus kirjoittanut. Ne on yllättävän hyvät, pidän niistä paljon, vähän kyllä muokkailin :) Niihin yritän nyt jotain sävellyksen tapaista värkätä, ei siitä kyllä minun taidoilla oikein mitään tule, mutta kivaa se on ;)

No joo... Pitäis vielä läksyt tehdä ja lenkillä käydä... Ei millään jaksaisi, mutta pakko mikä pakko. Olen päättänyt laihtua, ja tällä kerralla aion onnistua!

Bye bye~

*******

"What do you see in me?
Are you quite proud of this make-believe
The feelin' that hangs around everything
You once admired in that girl
You're so.. damn.. beautiful

I will see you rise again
And I will feel you fly again
You're so wonderful
I will be there by your side
You're so wonderful
I will be there by your side
You're so damn beautiful

You're so damn beautiful..."

Breath me...

Rupesin eilen nukkumaan joskus puolenyön jälkeen ja heräsin viideltä aamulla. Kävin suihkussa, laitoin hiukset ja meikkasin. Join kahvia. Pyörrytti. Nukutti. Oli oudon tyhjä olo. Join lisää kahvia. Päähän koski. Piti lähteä kouluun.

Oli kieltämättä aika helvetin heikko olo koko päivän, mutta ei minulle kuitenkaan tullut oikein nälkä koko koulupäivän aikana. Kotiin tultuani söin leipää, ja join vihreää teetä, koska se kuulema lisää aineenvaihduntaa.

Nyt etsiskelen kivoja thinspo biisejä. Niitä on sitten kiva kuunnella.

Pitäisi varmaan lenkilläkin vielä käydä. Väsyttää vaan niin perkeleesti...

*******

"Help, I have done it again
I have been here many times before
I hurt myself again today
And, the worst part is there's no-one else to blame

Be my friend
Hold me, wrap me up
Unfold me
I am small
and needy
Warm me up
And breathe me

Ouch

I have lost myself again
Lost myself and I am nowhere to be found,
Yeah I think that I might break
Lost myself again and I feel unsafe

Be my friend
Hold me, wrap me up
Unfold me
I am small
and needy
Warm me up
And breathe me..."

I tried so hard...

Olen oikeasti ihan kuolemanväsynyt. Mikä siinä oikein on, että en saa unta, vaikka olen ihan kauhean väsynyt? Alkaa pikkuhiljaa nimittäin ottaa päähän. Mitään pillereitähän en ala popsimaan, jäisin kuitenkin nimittäin koukkuun. Näin kokemuksesta voin sanoa. Valitettavasti. Ja vieroitusoireet on ärsyttäviä. Oikeesti.

Mutta niin... Koulupäivästäkin selvisin ihan hyvin, väsymyksestä huolimatta. En muista milloin olisin viimeksi syönyt koulussa, eikä minulle oikeastaan edes tule enää nälkä siellä. Tänään kyllä söin välipalalla yhden tosi tosi pienen pullan ja kahvia, etten nukahda - tai pyörry - kuviksen tunnille.

Ja minulla on vähän, ööö, turhautunut (?) olo yhden asian takia. Tai henkilön, jos nyt ihan rehellisiä ollaan. Minä todella pidän hänestä ja minusta tuntuu, että meillä on oikeasti paljon yhteistä ja sillein, mutta hän on varattu. Niin tyypillistä minulle. Miksi minä _aina ihastun varattuihin?? Sen kun tietäisi.
Mutta siis, no, me ollaan ystäviä, liikutaan siis samoissa porukoissa ja olen hänen seurassaan välitunneilla yms. ja kun tämä kyseinen henkilö katsoo minua silmiin, niin... No, minä menen ihan sekaisin. Minulle tulee kauhean kova tarve olla hänen lähellään, mutta en voi. Se on väärin. Ja minusta tuntuu välillä, että hänkin voisi ehkä pitää minusta tai jotain... Mutta kun se on niin väärin.

Vituttaa... Kauheen syyllinen olo senkin takia taas...

*******

"We have lived, we have yearned and still we haven't learned...

...I hate myself but I want to try
To find a way to keep myself mentally satisfied
I would die just to see you again
I built a bridge, I tried so hard
But I burned it down, I guess I'm just too weak, too weak..."

Whatever it takes

On kieltämättä aika paska olo just nyt. Olin nimittäin yhden kaverini kanssa lenkillä tuossa vähän aikaa sitten ja keskustelu ajautui yhteen asiaan, joka painaa mieltäni ihan hirveän paljon. Ja se on sellanen juttu, minkä minä en myönnä satuttavan niin pajon kuin se oikeasti tekee...

Ääh... Tuli siis taas itkettyä, enkä minä ole itkenyt pitkään pitkään aikaan kenenkään nähden, yksikseni kylläkin ihan liikaa viimeaikoina. Oikeesti, on jotenkin outoa, kun koko ajan itkettää.

Ja minua ahdistaa olla yksin. Minä todella haluasin jonkun, joka olisi aina siinä, kun minä tarvitsisin kuuntelijaa tai jotain. Jonkun, joka rakastaa. Jonkun, jota rakastaa ilman, että tarvitsee jatkuvasti tuntea syyllisyyttä.

On vaan oikeasti niin helvetin yksinäinen olo. Jotenkin kylmä sisältäpäin.

*******

"I took for granted, all the times
That I though would last somehow
I hear the laughter, I taste the tears
But I can't get near you now

Oh, can't you see it baby
You've got me going crazy

Wherever you go
Whatever you do
I will be right here waiting for you
Whatever it takes
Or how my heart breaks
I will be right here waiting for you..."

I feel just fine...

Minua väsyttää ihan kauheasti. En ole varma johtuuko se sitten siitä, etten syö kunnolla, mutta unenpuutteesta sen ei pitäisi ainakaan enää johtua, nukuin nimittäin aika pitkään taas tänään.

Tänään ajattelin olla syömättä mitään. Juoda saan eli sellasella vesi-mehu-tee linjalla mennään tämä päivä läpi. Saa sitten nähdä kuinka heikkona olen huomenna kouluun lähdössä...

Mutta tosiaan, aloitin siis eilen sen thinspo-vihon tekemisen. Pitäisi lisää kuvia saada, laihdutus vinkkejä kyllä löytyy vaikka kuinka paljon, kaikki aika pitkälle englanniksi, mutta ei se minua häiritse, kun ymmärrän :)

Vaa'alla pitäisi joskus uskaltaa käydä, mutta en vielä, kun se paino ei kuitenkaan ole vielä laskenut ja petyn vaan... Jos viikon päästä käyn, niin ehkäpä sitten.

*******

"Pää on kipeä
sisältä pimeä
Sattuu satuttaa
Kaipaus kuvottaa
ikävä oksettaa
Rikkoo, rikotaan..."

...

"Sinä teet minusta perhosen
Kaunis ja lyhyt on lento sen..."

Thinspo-vihko

Seikkailin tässä netissä ja sain sieltä idean tehdä sellaisen thinspo-vihon, johon liimaan kuvia laihoista ihmisistä ja kaikenlaisia laihdutus vinkkejä. Sitä sitten selailen, kun tulee nälkä. Jos se vaikka motivoisi olemaan syömättä.

Nytkin on jo ihan kauhea nälkä... :/ Aamulla kyllä söin leipää ja vettä ja teetä olen juonut, mutta en muuta.

Jos nyt viiteen asti selviän syömättä, niin hyvä on. Silloin lähdetään nimittäin Kuopioon katsomaan jotain tanssi esitystä, joten ei tule varmaan enää loppupäivänä syötyä :)

Pitää nyt lopettaa tämä dataaminen ja lähteä askartelemaan sitä vihkoa...
Bye bye~

*******

"And the wind blows through my heart
Shivers me one last time
As I now reach out in the dark
No one there

Why did it have to be so hard
For us to live our lives
Again I reach out in the dark in despair..."

I'm not okay...

Kyllähän minä olen aina tiennyt etten ole ihan kunnossa, en vain ole halunnut sitä itselleni myöntää. Aina on jokin ahdistanut, koskaan en ole ollut itseeni tyytyväinen, on ollut paha olo ja masentanut...
Minä olen aina pitänyt kivusta, se auttaa ajattelemaan selkeämmin. Ja jollain tasolla itseni kiduttaminen on ollut osa elämääni jo ihan pienestä asti.
Minä olin pienenä masentunut ja halusin ihan oikeasti tappaa itseni ollessani 8-vuotias.

Nyt, kun lähes kaikesta muusta on selvitty, taistelen nälkää vastaan. En pidä peilikuvastani, en ollenkaan. Jalkani ja käteni ovat paksut, maha röllöttää eikä mikään muukaan oikein miellytä. Painan pituuteeni nähden liikaa, vaikka olenkin vielä normaalipainoinen, mutta siinä rajalla se on. 60kg on tällaiselle 160cm pitkälle mielestäni turhan paljon. Ja minua oksettaa, kun ajattelenkin sitä.
Haluaisin painaa 50kg tai vähän vähemmän. 45-50kg olisi tosi kiva, mutta sinne on kauhean pitkä matka. Olen yrittänyt laihtua jo parin vuoden ajan, mutta en ole siinä onnistunut. Vaikka liikun paljon ja syön vähän, paino ei vain tunnu millään tippuvan. Ja se on ihan helvetin turhauttavaa. Koko ajan on sellainen olo, että olen pettänyt itseni.

Tuntuu, että olen epäonnistunut elämässäni. Kukaan ei halua minua, koska olen näin lihava ja ruma. Onko siis ihme, että olen aina yksin?
Ystävät eivät tunnu enää ystäviltä, sillä he rajoittavat elämääni ja tekemisiäni liikaa. Kukaan ei rakasta minua oikeasti, kukaan ei välitä, kukaan ei yhtään mitään!

Ja minä todella haluan laihtua, keinolla millä hyvänsä. Ehkä minä sitten opin nauttimaan elämästäni ja rakastamaan itseäni.
Ehkä.
Ei voi tietää...

*******

"The lights go out all around me
One last candle to keep out the night
And then the darkness surrounds me
I know i'm alive but i feel like i've died
And all that's left is to accept that it's over
My dreams ran like sand through the fists that i made
I try to keep warm but i just grow colder
I feel like i'm slipping away

After all this has passed, i still will remain
After i've cried my last, there'll be beauty from pain
Though it won't be today,
Someday i'll hope again
And there'll be beauty from pain
You will bring beauty from my pain"