Save me from myself...

Hyvää uutta vuotta...?? Enpä oikein usko...

Nyt on oikeesti ihan paska olo.
Vituttaa ihan helvetisti olla yksin. Kaikki muut on tyyliin joko perheidensä tai kavereidensa kanssa pitämässä hauskaa, mutta minä olen yksin kotona koneella...! Se on oikeesti aika helvetin masentavaa. Soitin parille kaverilleni pari tuntia sitten ja kysyin, että onko niillä mitään erityistä, kun minä olen täällä ihan yksikseni. No, ne oli molemmat joidenkin muiden seurassa jossain... Kuulostivat molemmat vähän siltä, että seura ei oikein erityisemmin nyt kiinnostaisi.
Mahtavaa.
Sitten menin kylälle kävelemään ihan vaan siltä varalta, että törmäisin johonkuhun. Ei ketään. Ei yhtikäs ketään. Miten on mahdollista???

Ja pakko tunnustaa, olen alkanut katua lupaustani. En haluaisi rikkoa sitä, en todellakaan, mutta juuri nyt tuntuu ihan helvetin vaikealta olla satuttamatta itseäni. Melkein mahdottomalta...

En vaan millään enää jaksaisi. Kaikki tuntuu vaan kaatuvan päälle. Mikään ei erityisemmin jaksa enää kiinnostaa, paitsi musiikki, mutta en jaksa uskoa itseeni tarpeeksi, en jaksa, vaikka kuinka yrittäisin. Ja se ahdistaa. Se ahdistaa ihan liikaa. Minun pääni on ihan liian täynnä ihan liian synkkiä ajatuksia...

"You will never realize
What darkness lies inside
inside my mind..."

Minä haluaisin vain aloittaa alusta, mutta se ei mene niin. Se ei koskaan mene niin. Ja se on turhauttavaa, koska minä tiedän, etten voi asialle yhtään mitään. En mitään. Se ei ole reilua, mutta milloinpa elämä olisi...?

*******

"Save me now
before my world falls
Save me now
from myself
before the dawn

Save me now
I'm at the reaper's door
Can't you see
you hold the key
to set my mind free..."

We've been lost all the time...

En sitten nukkunut yhtään koko yönä.

Olin koneella varmaan johonkin kolmeen asti. Sitten menin vessaan, pesin hampaat ja kasvot, ja sitten ajattelin vähän lukea yhtä kirjaa ja ruveta nukkumaan. Mutta eipä tullu uni. Ei vaikka kuinka yritin. Oli vähän sellainen hyper olo. Tuntu hassulta, ihan kuin olisi pitänyt nukuttaa, mutta ei vaan nukuttanut. Keho oli väynyt, mutta mieli ei. Se tuntui todella hassulta.

Mutta niin, jotenkinhan se aika sitten piti saada kulutettua. Joten mitä minä oikein touhusin sen ajan, kun kaikki muut nukkuivat? No, luin sitä kirjaa ja siinä aina jossain välissä sain jonkin oudon inspiraatio puuskan ja sävelsin aina pienen pätkän siihen kappaleeseen. Ja tulos on nyt se, että kirja on ihan kohta luettu ja kappaleen ensimmäinen a-osa on saatu valmiiksi ja puolet kertosäkeestäkin. Eli hyvin tyytyväinen olen itseeni tällä hetkellä siltä osin.

Ja öinen itseinho kohtauskin on taas häipynyt jonnekin, mutta minua oksettaa koko ajan. Johtuneeko sitten siitä valvomisesta, en tiedä.

Mutta kuitenkin... Huomenna pääsen vihdoinkin shoppailemaan. Tietenkin lukion kirjoja pitää ostaa, mutta yritän saada äidin viipymään siellä pidempään, koska haluaisin vähän vaatteitakin katsella.
Mutta se on sitten niitä huomisen murheita se...

Nyt yritän asentaa yhtä musiikinteko ohjelmaa koneelle. Saa sitten nähdä kuinka hitaasti se toimii tällä jo muutenkin niin hitaalla kannettavalla. Ei muuten isä tule yhtään tykkäämään :''D Valittaa jo muutenkin ihan tarpeeksi. Mutta antaa vaan valittaa. Ehkä se sitten jossain vaiheessa luovuttaa ja ostaa minulle oman koneen ;) Heh, I'm so evil...!

Ja olen nyt kuunnellut aika paljon yhtä norjalaista bändiä, Sireniaa. Niillä on ihan kivoja kappaleita, sellasia, joita on kiva laulaa. Varsinkin The Other Side ja Lost In Life on tosi hyvä.. Ja sitten vielä My Mind's Eye.

Että niitä kuunnellessa...

*******

"A fading hope and a broken dream
Is all there is for me
It's all there was and will ever be
And I keep falling further down

We are lost in this life, you and I
We've been living a lie
Time keeps passing us by, but we can't deny
We've been lost all the time

There's no way to cope for these wasted years
Nor for these long lost tears
I'm giving in to all my fears
As I keep falling further down

We are lost in this life, you and I
We've been living a lie
Time keeps passing us by, but we can't deny
We've been lost all the time..."

I know I will die alone...

Olen rumaLÄSKIpaska.

Miksi minusta tuntuu, että kaikki olisi paljon helpompaa, jos olisin laihempi? Miksi minulla on sellainen olo, että kaikki menee huonosti, koska minussa on jotain vialla? Koska en ole tarpeeksi kaunis, laiha, mukava, laiha, nätti, hauska, laiha, pieni, siro, hento..? Miksi??? Minä todella haluaisin tietää?? Mikä minussa on vikana? Voiko joku pliis kertoa...!

Ja kun minä näen muita ihmisiä, en voi lakata vertaamasta itseäni heihin. Kaikki ovat kauniimpia, laihempia, iloisempia. Ja mitä minä sitten olen? Ruma, läski ja angstinen pikku paska!!! Minussa ei ole mitään, yhtään mitään, ihanaa. Onko siis mikään ihme, että kukaan ei huoli minua..!?

Ei.

Se ei ole mikään ihme.
Miksi olisi?
Näkeehän sen.
Ja ihan helvetin selvästi.
Olen ruma
LIHAVA
Hirveä ihminen!!!

Minä vihaan itseäni niin helvetin paljon! Miksi minä olen tällainen? Enkö minä vaan voisi olla kuten kaikki muutkin!? Minä en edes tunne itseäni enää! Kuka helvetti minä oikein olen??!

*******

” I'm afraid. I'm so afraid.
Being raped again, and again, and again
I know I will die alone.
But loved.

You live long enough to hear the sound of guns,
long enough to find yourself screaming every night,
long enough to see your friends betray you.

For years I've been strapped unto this altar.
Now I only have 3 minutes and counting
I just wish the tide would catch me first and give me a death I always longed for ...”

Please don't let go...

Päähän koskee...

Ei tunnu yhtään kivalta... : / Tuntuu, että taju lähtee... Ei ole pitkään aikaan koskenut näin paljon. Ei meinaa kirjoittamisesta tulla yhtään mitään, kun painan koko ajan vääriä näppäimiä...

Olen kuitenkin saanut tänään jotain aikaiseksi. Heräsin vasta joskus puoli kahdentoista aikaan, ei ihmekään, kun vasta kolmen aikaan rupesin nukkumaan. Mutta kuitenkin... Herättyäni menin suoraan koskettimieni kimppuun ja rupesin soittamaan. Ja ilokseni sain intron valmiiksi ja kertosäkeen loppukin alkaa jo pikkuhiljaa muotoutua. Ja lyriikatkin sain kokoon, toki niitä voisi vielä hioa vähäsen ja tarkistaa, ettei ole mitään kauheita kielioppivirheitä. Nyt suurin ongelmani on kuitenkin se, kuinka saan itse kappaleen lähtemään liikkeelle sen intron jälkeen. Joku sellainen kitarasoolo olisi ihan kivan kuuloinen siihen, mutta sitä minun on vähän vaikea ruveta suunnittelemaan, kun en kitaraa soita.

Ja opin paljon uusia toimintoja koskettimistani... Kannattaa siis selata ohjekirjaa :D Kahden äänen käyttö yhtä aikaa on tosi kivan kuulonen. Sellaen fantacy ääni ja sello kuulostaa aivan mahtavalta yhdessä!

Pitäis vaan nyt jaksaa opetella vähän lisää ihan perus teoriaa. Olisi nimittäin ihan kätevää osata nuottikirjoitusta. Kyllä se siitä sitten lähtee pikkuhiljaa liikkeelle. Pitää vaan uskoa itseensä ja siihen mitä tekee. Se vaan on niin kauhean vaikeaa, kun en ole koskaan oikein osannut uskoa siihen, että mitkään minun unelmistani voisivat toteutua. Se on ihan uskomatonta kuinka yksi ihminen voi vaikuttaa toiseen näin paljon. Kuinka joku voi onnistua tietämättään siinä, missä kukaan muu ei ole onnistunut, vaikka on kuinka kovasti yrittänyt.

*******

"Listen to each drop of rain
(listen listen)
Whispering secrets in vain
(listen listen)
Frantically searching for someone to hear
Their story before they hit ground
Please don't let go
Can't we stay for a while?
It's just to hard to say goodbye
Listen to the rain

----

I stand alone in the storm
(listen listen)
Suddenly sweet words take hold
(Listen listen)
Hurry they say for you haven't much time
Open your eyes to the love around you
You may feel you're alone
But I'm here still with you
You can do what you dream
Just remember to listen to the rain..."

Music saved my life...

...and now it's all that I got.

Musiikki on ainoa asia, joka saa minut tuntemaan, että minä todella elän, ja että se elämä todella on elämisen arvoista. Että minä en ole tyhjä, etten minä ole merkityksetön. Musiikki on aina ollut paras ystäväni, pakotie todellisuudesta...
Joten...
Miksi helvetissä minä en ole koskaan tehnyt mitään, yhtään mitään, oppiakseni soittamaan!?! Miksi?
MiksimiksiMIKSI!?
Minä vihaan itseäni sen takia, vihaan niin helvetin paljon! Minä haluaisin niin kovasti päästä sisälle musiikkiin, tuntea sen vielä vahvemmin, olla osa sitä.
Tuntuu kuin olisin pettänyt itseni, unelmani, koko maailman...

Musiikki on ainoa asia, johon voin luottaa koko sydämestäni, se ei koskaan petä minua. Se on aina paikalla, kun minä sitä tarvitsen, aina tukena. Minä rakastan sitä, rakastan enemmän kuin mitään tässä maailmassa.
Musiikki ei ole vain pelkkää ääntä ilmassa, se on koko maailma. Ja vielä enemmän.

Miksi minä en osaa uskoa unelmieni koskaan toteutuvan? Miksi minä en tee mitään niiden eteen? Nyt ei ole vielä liian myöhäistä! Minulla on vielä toivoa, minä voin vielä toteuttaa unelmani, jos vain uskon niihin. Miksi en uskoisi? Koska vihaan itseäni..? Koska en ole sen arvoinen..? Mitä väliä! Minä tiedän mitä haluan ja mitä sen saavuttaminen vaatii! Minä tiedän, että minun on tehtävä kovasti töitä sen eteen, mutta se on sen arvoista! Minä tiedän sen!

Minun on vain otettava itseäni niskasta kiinni ja tehtävä asialle jotain. Lupasin, minä lupasin, etten satuttaisi itseäni enää. Ja minä tiedän, että hän haluaa, että olen onnellinen. Ja tämä on ainoa, ainoa, asia, joka tekee minut onnelliseksi. Joten aion tehdä kaikkeni sen eteen.

Minä rakastan musiikkia yhtä paljon kuin minä rakastan häntä.
Mutta häntä minä en voi saada.
Joten minä lupaan rakastaa musiikkia siitäkin edestä. Minä lupaan, jotta en satuta häntä enää yhtään tämän enempää satuttamalla itseäni.
Minä lupaan.
Minä lupaan...

Minä lupaan, koska minä rakastan sinua...!

♪♪♪♪♪♪♪

"We're more than friends
We are like lovers
Two souls in one
Forever entwined
I feel with your skin
You live off my heart's beat
Warm me within
While tending my wound

You have always been
Much more than friend to me
And I could never hope
To find another one
Now the time is right
Just tell me what to sacrifice
For you tonight..."

Welcome to my freakshow...

This is who I am...

Miten voi olla niin vaikeaa syödä? Äskenkin jouduin pakottamaan itseni nielemään sen kaiken, mitä lautasellani oli. En voinut jättää syömättäkään, koska nuo olisivat huomanneet, alkaneet epäillä. Eikä minulla ole siihen varaa. Sillä jos ne tajuaa, ne pakottaa minut syömään, laittaa minut jonnekin kallonkutistajalle. Tai jotai vastaavaa...

Ja minä lupasin tänään sille yhdelle henkilölle, etten satuta itseäni. Lupasin, joten pakko kestää, kävi miten kävi. Minä pidän lupaukseni, aina, ilman minkäänlaisia poikkeuksia.

Siivosin huoneenikin tänään, ja kirjahyllynkin. Koko huone on nyt paljon viihtyisämpi. Löysin paljon kirjoittamiani runoja ja sanoituksia sieltä sekasotkun keskeltä. Niitä oli jännä lukea, ihan kuin päiväkirjaa, ne kertoo minusta ja tunteistani todella paljon. Pitäisi kirjoittaa enemmän. Joskus kirjoitin joka päivä, nyt on jäänyt muutamaan kertaan kuukaudessa.

Mutta joo... Lomalla on tylsää. Ei mitään tekemistä. Olen vain istunut koneella ja katsellut tv-sarjoja. Tai pelannut supermariota... Mutta meni siihenkin sitten hermot, joten lopetin... No, ei voi mitään, kohta on joulu, pakko piristyä, onneksi veli on täällä, on jotenkin turvallisempi olo, en tiedä miksi....

*******

"Would you hold me if I'm empty
Would you care if I was lost
Would you love me if I'm guilty
No matter what it cost

Would you use your knife against me
Would you cut me just to see
If I would go to heaven
But that remains to see

So welcome to my freakshow
This is who I am
Part of me is empty
But I am still a man

So use your imagination
And take a look around
This is my creation
This is what you found

Welcome to my freakshow
You may never leave
This is everything I know
For your's is hard to believe..."

Sacrifice...

Ei saa luovuttaa.

Minun on pakko jaksaa, on pakko kestää tätä paskaa. En saa luovuttaa. Sillä, jos luovutan, satutan sinua. Enkä minä halua, että sinuun sattuu, koska minä rakastan sinua. Minulle riittää se, että sinä olet onnellinen. Ihan sama, vaikka oma sydämeni kituisi, särkyisi tuhansiksi palasiksi aina vain uudestaan ja uudestaan, ei sillä ole väliä. Kunhan sinä vain olet onnellinen, en kestä, jos sinuun sattuu. Se ei ole oikein, sinun ei kuulu kärsiä...

*******

Heräsin tänään vähän paremmalla tuulella, ihme kyllä. Velikin muutti meille vähäksi aikaa. On ihan mukavaa, että sekin on nyt taas kuvioissa. Myönnän, minulla oli vähän ikävä.

Ja aamulla minua piristi entisestään se, että kun katsoin peiliin, huomasin, että olin paljon laihemman näköinen kuin mitä muistin. Se tuntui niin hyvältä. Teki melkein mieli hyppiä ja nauraa ja... jotain... :''D

Mutta niin... Uppoudun taas musiikkiin. Unohdan kaiken ja elän musiikissa. Se on minun tapani karata täältä. Ja sitten pääsen taas siihen ikiomaan kauniiseen maailmaani, jossa minulla ei ole huolia. Siellä on niin kaunista...

*******
"Untamme valvoo kyllä
Tuo kuu kaakon yllä
Lohtu mukanaan
Käy kaipaus merellä siltaa
Untamme valvoo kyllä
Tuo kuu kaakon yllä
Aamu sarastaa
Ja me valmiiksi varromme iltaa..."

I can't cope anymore...

Mä en jaksa enää.

Minä vihaan itseäni, vihaan niin helvetin paljon! Enkä minä jaksa tätä enää, en hetkeäkään! Minä haluan vain pois täältä, tavalla tai toisella. Ja jos nyt rehellisiä ollaa, yritin tappaa itseni eilen. Mutta ei sekään sitten onnistunut...(ihan vitun säälittävää!) Arvatkaa vaan vituttaako... Ja miks se ei sitten onnistunut? No, varmaan ne lääkkeet ei ollu tarpeeks vahvoja tai sitten liian vähän viinaa... En tiedä! Ihan sama! Mä en oikeesti jaksa enää välittää paskaakaan!!!!

Ei tää oo oikeesti enää mitään elämää! Mä oon aina niin helvetin väsynyt, vaikka nukkuisinkin eikä mikään muutenkaan kiinnosta, eikä mun unelmat tule koskaan toteutumaan... Eikä kukaan oikeasti rakasta minua, miten voisikaan? Minä olen vain tällainen mitätön paska, jonka elämällä ei ole mitään merkitystä! Satutan vain muita olemalla täällä, kaikki olisivat vain onnellisia, jos kuolisin...!

Jos mä vaan voisin aloittaa ihan alusta... Jos mä vaan voisin häipyä jonnekin kauas, missä kukaan ei tunne mua. Ehkä mä sitten voisin unohtaa kaiken ja oppia elämään... Ehkä, mutta ei sekään välttämättä auttaisi, koska mä oon jo kuollu, henkisesti. Minuun on sattunut ihan liikaa, ja se on kokonaan mun omaa syytä. Mitäs oon tällainen angstinen paska!

Mutta todellisuudessa, mä en todellakaan haluaisi luovuttaa. Se ei vaan sovi minulle, siksi mä varmaan olenkin vielä täällä. Kidutan vain itseäni, kun en lähde. Haluaisin muuttaa pois, mutta vanhemmilla taitaa olla jotain sitä vastaan. Olisihan se aivan kauheaa, jos minä saisin viimein mahdollisuuden aloittaa alusta ja olla onnellinen...

*******
"You are in pain
Take your life, take your life with cocaine
But I am who I am
so I do what I can, when I can
but I can't really do a damn thing

So fine this day
all your problems has gone away
but tomorrow, when you wake up
all your problems are back to stay

Your life,
a game
turn it up, turn it up with cocaine
And everytime that you live
is a time when you feel
and the only time you heal

Tell me what it is
and it would never be like this
A problem that we have in common
baby tell me what it is
it probably doesn't mean a piss
will rip my heart apart

Now it's to late, to late to live
only heaven loves you now
so love it back for once
just once

Now it's to late, to late to live
and my councius killing me
so am I alive
but I'm not free

Maybe this is why I love you...

Kiitos ♥

Ihanin joululahja ikinä!
Kiitos, kiitos, kiitos, kiitoskiitos...! ♥

*******

Heh... Jännää... En osaa ajatella mitään, en yhtään mitään. Mutta miksi pitäisi? Näin on ihan hyvä, kerrankin vaan olla, ajattelematta mitään.
Kiitos.

Meillä on niin paljon yhteistä, ja molempiin sattuu... Molemmat ollemme ihan yhtä rikki ja eksyksissä omassa elämässämme. Kummankin minäkuva on vääristynyt, kumpikin tarvitsee läheisyyttä, kumpikin välittää toisesta enemmän kuin itsestään...
Joten miksi ei? Ehkä nyt on vielä liian aikaista, mutta onhan meillä aikaa.

*******

"I said to myself only one thing's for sure
If I can't have you I'll probably die
Can't let you go, I won't let you go
You're way too good to be true..."

I'm not sick, am I?

Kävin kirjastossa.

Lainasin ihan mielenkiinnosta yhden kirjan. Sen nimi on Pohjakosketuksia - Uupuneiden selviytymistarinoita ja sen on kirjoittanut Laura-Kati Juntunen.
Jännä kirja. Olen lukenut siitä ensimmäiset 20 sivua ja minusta on alkanut todella tuntua siltä, että olen oikeasti masentunut.

"Pitkäkestoinen masennus eli dystumia sen sijaan on siinä mielessä salakavala, että asianomainen ihminen tottuu siihen vähitellen ja siitä tulee ikään kuin 'ominaisuus' tai yksi persoonallisuuden piirre. Pitkäkestoisen masennuksen harmillinen puoli onkin juuri se, että sitä pystyy sietämään."

Ja nyt, kun rupesin sitten vertaamaan itseäni noihin masennuksen tunnusmerkkeihin, tajusin, että olen ollut sellainen jo viimeiset kymmenen vuotta. Ja olotila vain pahenee pahenemistaan. Minulla on jatkuvasti kauhean syyllinen olo kaikesta, vaikka minulle uskotellaankin, ettei se mikään minun syytäni olisikaan. Olen aina väsynyt, vaikka kuinka nukkuisin, enkä aina saa välttämättä unta, vaikka nukuttaisikin. Heräilen keskellä yötä, näen painajaisia, mikään ei jaksa erityisemmin kiinnostaa, ei ole tulevaisuudensuunnitelmia, en usko unelmieni voivan koskaan toteutua, on tyhjä olo jne... Ja nyt viimeisten parin vuoden ajan on ollut ongelmia ruoan ja syömisen kanssa.
Mutta minä pärjään. Tuosta kaikesta huolimatta jaksan päivästä toiseen, vaikka se vaikeaa onkin. Se on osa minua, minä olen sellainen, olen tottunut siihen.

Ehkä minun tosiaan pitäisi mennä hoitoon. Ehkä minä tosiaan tarvitsen apua. Mutta olenhan minä tähänkin asti pärjännyt! Koulussakin menee hyvin, ysejä ja kymppejä joka aineesta, ei siis mitään alisuorittamista kai kuitenkaan. En juo enkä polta tai käytä huumeita. Enkä ole enää niin itsetuhoinen kuin ennen...

"Kaikki hyvin on, en ole erityisen onneton..."

Niin... Mutta kyllä tuo kirja oikeasti saa vähän miettimään. Mitä jos minä tosiaan voisin sittenkin olla iloisempi, mitä jos minä todellakin voisin nauttia elämästäni enemmän...? En minä halua aina olla se, joka angstaa yksin jossain nurkassa, kun kaikki muut pitää hauskaa, koska en vain tunne kuuluvani joukkoon. En minä halua itkeä joka ikinen ilta tietämättä edes syytä...

Minä haluan olla onnellinen.

Minä todellakin haluaisin iloita elämän pienistä asioista paria sekuntia pidempään. Haluaisin elää hetkessä, murehtimatta menneestä tai tulevasta. Haluaisin nauraa joskus mahani kipeäksi...

Miksi minulle tulee nykyään syyllinen olo, jos nauran? Miksi minusta tuntuu, että niin tehdessäni petän jonkun? En ymmärrä, en todellakaan.

*******
"I'm so tired of being here
Suppressed by all my childish fears
And if you have to leave
I wish that you would just leave
'Cause your presence still lingers here
And it won't leave me alone

These wounds won't seem to heal
This pain is just too real
There's just too much that time cannot erase

When you cried I'd wipe away all of your tears
When you'd scream I'd fight away all of your fears
And I held your hand through all of these years
But you still have
All of me

You used to captivate me
By your resonating life
Now I'm bound by the life you've left behind
Your face it haunts
My once pleasant dreams
Your voice it chased away
All the sanity in me

I've tried so hard to tell myself that you're gone
But though you're still with me
I've been alone all along..."

I created my own world...

Ja niin minä katosin.

Luulette näkevänne minut täällä joka päivä, mutta todellisuudessa se en ole minä, vain pelkkä varjo. Se en ole minä, koska tämä ei ole minun maailmani, minä en asu täällä. Paikka, jossa asun, on kaunis. Se on henkeäsalpaavan kaunis ja siellä on minun hyvä olla. Siellä kaikki toiveeni voivat toteutua, siellä voin elää elämääni kuten haluan. Siellä kukaan ei voi minua satuttaa.
Joka päivä minä palaan sinne.
Joka päivä minä synnyn uudelleen.
Joka kerta minä saan uuden mahdollisuuden.
Enkä minä ole koskaan yksin.
Siellä minua rakastetaan.
Aina on joku, joka välittää.
Siellä olen onnellinen...

Sitä ei voi kukaan minulta viedä.
Koskaan...

*******

"This is who I am
Escapist, paradise seeker
Farewell, now time to fly
Out of sight, out of time, away from all lies..."

♥♥♥♥♥♥♥

"Get away, run away, fly away
Lead me astray to dreamer's hideaway
I cannot cry 'cause the shoulder cries more
I cannot die, I, a whore for this cold world
Forgive me,
I have but two faces
One for the world,
One for God,
save me
I cannot cry 'cause the shoulder cries more
I cannot die, I, a whore for this cold world..."

I just ♥ u 2 much...

Nyt mä kuolin.

Järkytyin. Muserruin. Lamaannuin...

Pää on ihan tyhjä...
Sen sanat kaikuu mun päässä...

Ei, ei, EI!!!!!

Äääääää....! Päästäkää minut pois omasta elämästäni..!
Joku, pliisss...?!

Ja kun minä arvasin, että jotain oli tapahtunut... Ihan varmasti arvasin. Kun minä näin sen aamulla, mä näin sen sen silmistä... En vaan halunnut uskoa... En halunnut... En todellakaan...
Ja se sattuu ihan helvetisti! Ja minä vihaan itseäni! Niin käsittämättömän syyllinen olo... Minä kuolisin ennemmin kuin näkisin sen niin rikki... Ja kun se on minun syytä, ihan varmasti on...

Päästäkää mut pois...!

*******

"Ja nyt, kun ikuisuuden jälkeen
tänne on pakko palata,
kaikki näyttää pienemmältä
ja koivusta keinu puuttuu.

Päästä lähtemään,
auta lentämään,
vielä menisin taivaan taakse
ja kauas sinne jään.

Pihlajat on paikoillaan.
Ikkunasta katsoin tähtiä ja toivoin pääseväni
kauas pois niiden luo
– on myöhäistä pyytää niin.

Jotenkin ovat silmätkin
vanhat jo aikaisin.
Joku muka pimeään kietoutuu,
tahtoisi varjoihin;
minä vaihtaisin kaiken pois,
raskas on kivi kantaa.
Vedenselät puhuisivat aamuisin,
kuinka on kaunis maa..."

Why do I feel like this...?

Hassu olo.

Tuntuu kuin en olisi ihan läsnä. Aivan kuin leijuisin jossain tämän maailman ja tuntemattoman rajalla, jonkinlaisen sumuverhon takana. Mikään ei tunnu enää kovin todelliselta, en saa kunnolla otetta mistään.

Elän omassa maailmassani.
Yksin.

Kukaan ei kuule kuinka huudan.
Kukaan ei näe kuinka itken.
Kukaan ei aavista mitä pääni sisällä liikkuu.
Kukaan ei kosketa.
Kukaan ei rakasta.

*******

"The world seems not the same,
Though I know nothing has changed.
It's all my state of mind,
I can't leave it all behind.
I have to stand up to be stronger.

I have to try to break free
From the thoughts in my mind.
Use the time that I have,
I can't say goodbye,
Have to make it right.
Have to fight, cause I know
In the end it's worthwhile,
That the pain that I feel slowly fades away.
It will be alright.

I know, should realize
Time is precious, it is worthwhile.
Despite how I feel inside,
Have to trust it will be all right.
Have to stand up to be stronger.

Oh, this night is too long.
I have no strength to go on.
No more pain, I'm floating away.
Through the mist I see the face
Of an angel, who calls my name.
I remember you're the reason I have to stay..."

Every way, every day...

Mitä vitun väliä?

Mulle on oikeesti ihan sama! Jos et kerran osaa sanoa mitään, niin älä sitten sano...! Yritetään olla ystäviä, mutta jos se ei onnistu, niin voivoi, ei voi mitään...! Mä en oikeesti jaksa enää välittää... Mä haluisin vaan helvettiin täältä! Jonnekin mahdollisimman kauas...

Tuntuu kuin tämä koko helvetin elämä painaisi minua koko ajan vaan alemmas ja alemmas... Hengittäminenkin alkaa tuntua jo kauhean raskaalta ja aamulla on aina vain vaikeampaa nousta ylös sängystä... Minä haluaisin vain nukkua ikuisesti...

Ja minua oksettaa pelkkä ruoan hajukin nykyään. Eilen jouduin pakottamaan itseni syömään illalla, kun en oikeasti enää meinannut pystyssä pysyä, pyörrytti ihan helvetisti. Ja parin kilometrin matkallakin tuntuu, että sydän pettää, rupeaa silleen jännästi ahistamaan... Se on pelottavaa... tavallaan...

Ja minä suutun nykyään ihan kauhean helposti. Ja kun minulla on aina ollut jonkin sortin vihan-/voimanhallintaongelmia... Tuossakin pari päivää sitten meinasin ruokapöydässä heittää äitiä mukilla päähän, mutta sain kuitenkin hillittyä itseni ja tyydyin vain paiskaamaan oman huoneeni oven kiinni ja huudattamaan musiikkia täysillä... Minä pelkään itseäni nykyään... Ja varsinkin sitä, mitä pääni sisällä liikkuu...
En voi enää hillitä itseäni...

*******

"Bring me home or leave me be
My love in the dark heart of the night
I have lost the path before me
The one behind will lead me

Take me
Cure me
Kill me
Bring me home
Every way
Every day
Just another loop in the hangman's noose

Take me, cure me, kill me, bring me home
Every way, every day
I keep on watching us sleep

Relive the old sin of Adam and Eve
Of you and me
Forgive the adoring beast

Redeem me into childhood
Show me myself without the shell
Like the advent of May
I'll be there when you say
Time to never hold our love

My fall will be for you
My love will be in you
You were the one to cut me
So I'll bleed forever..."

This can't be happening...

Ei ole mahdollista.

Ei, ei, ei, ei, ei, ei... Näin ei vain voi yksinkertaisesti tapahtua...! Se ei voi oikeesti tykätä minusta! Ei... Mutta, silti, se sanoi, että niin taitaa vaan olla...

Ja se mistä yllätyin kaikkein eniten on se, että me tosiaankin ollaan vielä ystäviä kuten ennenkin. Mikään ei ole muuttunut ainakaan huonompaan suuntaan, ennemminkin päinvastoin. Se on erittäin hämmentävää... oikeesti.

Mutta ei siitä sen enempää... en osaa sanoa mitään järkevää... mä oon _ihan liian sekaisin just nyt... asdasd...

Mutta joo... Tajusin eilen, että minä en enää syö lähes mitään. Alan jo huolestua itsestäni, sillä jos syön edes vähän, niin minua alkaa heti oksettamaan... : / Ei tunnu kivalta.
Ja meinasin pyörtyä yks päivä koulun portaissa... olisi oikeesti voinut käydä aika helvetin pahasti... : S

Olen kuunnellut tauotta Queenin Bohemian Rhapsodya... Siitä tulee vähä sellanen hassu olo, kun kuuntelee liikaa :''D Mutta joo, vähän random...

*******

"The first time i saw you i couldn't believe
How you looked and how you played your part
You looked like an angel and i, just a stranger,
Was hooked by the second we talked
Almost tears in my eyes i just stared at your smile
How you lifted my spirit up high
Lost in the moment i stumbled and crawled
See i almost went out of my mind

Feeling you
Touching you..."

I have nothing more to give...

Se tietää.

Se tietää. Se tietää.
Ja minä kuolin. Henkisesti ainakin.
Taas.

Hän sanoi toivovansa, ettei se vaikuta meidän ystävyyteen mitenkään. Sitähän minäkin toivon. Mutta ei se mene niin. Se vaikuttaa. Se vaikuttaa aina. Joka ikinen kerta.
Ja ensimmäistä kertaa moneen, moneen viikkoon, en halua kouluun. En todellakaan. Pakko vaan päästä yli. Jos ajattelee positiivisesti, niin ylitse pääsemisen pitäisi olla helpompaa, kun tämä tapahtui näin äkkiä. Kun jos olisin pitänyt hänestä jo pidempään, tunne olisi ollut paljon voimakkaampi, ja se olisi ollut paljon vaikeampaa...

Elämä on, gotta move on...

Ja ei kai siinä mitään...

En syönyt perjantaina mitään. En yhtään mitään. Vähänkö olen ylpeä itsestäni :)
Lauantaina söin silleen normaalisti, tai siis normaalin vähän, kuten aina muulloinkin. Oli pakko, en halunnut pyörtyä.
Tänään en ole syönyt mitään, vielä ainakaan. Kahvia olen juonut siitäkin edestä.

Olin eilen mesessä yhden kaverini, tai oikeastaan ystäväni (♥) kanssa :) Puhuttiin pitkään, monta tuntia, melkein keskiyöhön asti. Se oli niin ihana, oikeesti kuunteli ja minä sain kerrottua paljon asioita, sellaisiakin, joita en ollut muille kertonut.
Oli oikeastaan todella pelottavaa, kuinka paljon minä hänestä välitän. Ja minulla on ikävä häntä... öks pöks... :''D

No joo... asdasd...

*******

"You can stay and wait for nothing
Still the rain will fall on you

The bleeding is over, you said but its not
What you're thinking of is all what they forgot

What if you told her now you're alone
If you can here this were you are then come on home

----

Memories haunting me
Stopping me from wanna be
Everything is got to die
I wonder

Tell me how I should live
I have nothing more to give
Gotta go now I know
were you are

And now you're standing next beside me
and the rain is finally gone

The bleeding is over, they say and it is
What I'm thinking of is all that i once missed

What if I told you, now we're alone
now I see you I could finally call it home..."

What does it take to say...

Sattuu.

Se ei sais tehdä niin.
Ei sais.
Ei todellakaan.
Mutta se tekee silti...

Tänäänki ruokalassa, kun istuin sitä vastapäätä (en kyllä syöny mitään), se otti minun jalkani omiensa väliin silleen jännästi ja silitti silleen tavallaan omalla jalallaan minun jalkaani... No, en voinut vastustaa kiusausta, joten vastasin hänelle samalla tavalla. Ja kun se katsoi minua samalla silmiin. Ihan oikeesti pelkäsin, että sydän jättää pari lyöntiä välistä. Ja tuntui siltä, kuin jokin terävä olisi mennyt sydämestä läpi. Päässä heitti... Tuntui niin käsittämättömän hyvältä, mutta silti niin kauhean pahalta ja syylliseltä...

Mitä helvettiä minun pitäisi oikein tehdä?

Ja kun jutellaan mesessä ja puheeksi tulee jomman kumman ongelmat, niin molemmilla on aina huoli toisesta. Se sanoo, että välittää minusta, että ei halua, että minulle käy mitään pahaa. Se on huolissaan minusta, minä olen huolissaan hänestä.

Minä tulen ihan oikeesti hulluksi tämän asian kanssa! En saa kunnolla nukuttua, en voi keskittyä koulujuttuihin pätkääkään... Viikonloput menee maanantaita odotellessa, koska on niin helvetin kova ikävä...

Äääää... Tämä ei ole kovin reilua, ei todellakaan...

*******

Mutta asiasta seitsemänteen... En siis syö koulussa mitään, koskaan. Kotona syön ruoan, jotta vanhemmat ei ala epäilemään. Aamullakin syön, että jaksan koulupäivän läpi. Illalla annan itselleni luvan syödä korkeintaan ruisleipää ja hedelmiä. Juomiset menee niin, että aamulla tulee juotua 2-4 isoa kupillista kahvia ja sitten koulun jälkeen vettä ja teetä jonkin verran.

Ärsyttää, kun tuo paino ei vaan suostu tippumaan... -.-''

*******

"Sophie’s losin’ weight by the minute
How did things get this bad?
Sophie’s family don’t understand it
Gave her all that they had
And her sister won’t stop cryin’
’cause her father says she’s dyin’
Sophie says she’s really tryin’
Problem is, sophie’s lying

----

How did she get this way?
How did she get this way?
Through tryin’ to hide it.
What does it take to say,
What does it take to say
She’s dying, sophie’s dying..."

Somehow, somewhere, just try...

Itkettää.

^Yks kaveri linkitti nimittäin yhden aivan uskomattoman ihanan kappaleen --> Nomy - Hold your head up high. Alko oikeesti vaan kyyneleet valua, kun kuuntelin ;__;

Tuntuu niin pahalta olla yksin. Tuntuu pahalta nähdä muita ihmisiä yhdessä, kun itsellä ei ole ketään, joka rakastaisi. Ei ole enää edes kunnollisia ystäviä, jos niin nyt voi sanoa... Tai ainakaan samanlaisia kuin ennen. En tunnu kuuluvan minnekään.

Ja minusta tuntuu, että minun pitäisi vain lähteä. Lähteä jonnekin kauas, eikä tulla koskaan takaisin. Jättää vain tämä kaikki taakse ja aloittaa koko elämä alusta.
Mutta se ei vaan nyt mene niin...


"fear of love" ja harpilla kaiverrettu sydän kämmenselässä...

*******

"Can you tell me that I'm wrong?
Don't keep your broken heart too long 
Deep inside you growing strong 

Look beyond your life today 
Can you see yourself this way
When the wintercold is gone 

Hold your head up high 
And this pain will die 
Somehow, somewhere, just try 
You're living in the dark 
Where no one can see your tears 
But hold your head up high.."

Falling apart...

Ahdistaa.

On viikonloppu, mutta olisin ikionnellinen, jos voisin olla juuri nyt koulussa. On nimittäin aivan käsittämättömän turhauttavaa yrittää keksiä jotain tekemistä, varsinkin, kun on niin mielettömän kova ikävä. Ja se se vasta onkin turhauttavaa...!

Ääääh.... Pitäisi hankkia elämä, lähteä lenkille... Ja laihtua, muuten minusta ei ole mihinkään. Peilikuva oksettaa ja tekisi mieli hakata päätä seinään. On tyhjä ja yksinäinen olo... Tarvitsen jonkun vierelleni, pitämään kädestä ja olemaan lähellä.
Mutta kuka minut huolisi?
Ei kukaan....

*******
"And they rise in the morning
And they sleep in the dark
And even though nobody's looking
She's falling apart

She gets home from school too early
And closes the door to her room
There's nothing inside her
She's weak and she's tired of feeling like this

And they rise in the morning
And they sleep in the dark
And even though nobody's looking
She's falling apart

They call her for dinner, she makes up a reason
She looks at her arms and she rolls down her sleeves
And her mother is starting to see through her lies
And last night her father had tears in his eyes

And they rise in the morning
And they sleep in the dark
And even though nobody's looking
She's falling apart..."

It will be alright...

Tämä päivä meni sentään paremmin, kuin kolme edellistä. Aamulla oli vielä paska olo, mutta mieli piristyi kummasti, kun kouluun tulin ;)
Mutta jossain pääni syövereissä huusi kuitenkin ääni, joka käski lopettamaan, käski häipymään täältä ja äkkiä, ennen kuin teen mitään sellaista mitä tulisin kuitenkin katumaan, ennemmin tai myöhemmin.

"Väärä, luvaton
tää peli mulle on..."

Miten jostain henkilöstä voi oikeasti tulla niin helvetin tärkeä? Ja kun ottaa vielä huomioon, että suunnilleen jotain kuukausi sitten, en edes oikein huomannut koko ihmisen olemassa oloa. Tuo jälkimmäinen lähinnä sen takia, että olin sokea yhden toisen henkilön takia. Mikä oli todella tyhmää ja jääräpäistä, en vain osannut päästää irti, idiootti kun olen.

Haluaisin olla enemmän kuin ystävä, ja tunnen syyllisyyttä pelkästä ajatuksestakin, sillä se ei nyt vaan ihan mene niin kuin minä haluaisin. Se ei koskaan mene niin, tiedän sen. Ja joka kerta, kun ihmiset kysyy: "Onko teillä kahdella jotain?", minun tekisi vain juosta karkuun. Joka kerta se sattuu aina enemmän vastata "Ei, ei ole". Sillä ei oikeasti ole mitään merkitystä mitä minä tunnen, vain sillä on merkitystä mikä on oikein ja mikä väärin. Ja minä olen kerran tehnyt väärin, enkä aio tehdä niin toista kertaa, en ainakaan saman vuoden aikana.
En oikeasti enää kestäisi sitä.

Ja sitten vielä ne minun "ystävät". Huomasin nimittäin tänään, että vain kaksi heistä käyttäytyy normaalisti minua kohtaan. Yksi niistä näyttää olevan minun ystäväni vain matikan tunneilla, mutta hylkää minut ruotsissa täysin.
Tänäänkin ruotsin tunnilla sain olla yksikseni, kun tehtiin paritehtäviä, tämä kyseinen "ystävä" meni kolmanneksi yhteen toiseen porukkaan, vaikka näki varmasti ihan varsin hyvin, että minä olin yksin. Alkaa tuollainen oikeasti ottaa päähän! Vittu sanoisivat vaan suoraan, että seura ei kiinnosta...!

Äääää... Kohta lenkille... Väsyttää vaan ihan hemmetisti, päähän ei sentään koske, ensimmäistä kertaa moneen viikkoon :)

*******

"Pelkään sitä päivää,
kun sä kerrot löytäneesi viimein jonkun;
en aio hajottaa sun takiasi
tätä rakennelmaa.

Sillä mielessäni leikin:
jo tänäänkö lähtisin?
Näin sut liian myöhään.
Vai saavuitko vain liian aikaisin?
Nyt hetki on väärä kuitenkin.
En saa koskaan tietää

Miltä tuntuisi,
jos pitelisit mua lujasti.
Saisin viipymään
kätesi kädelläni pidempään.
Hän kysyy: "Mitä mietit nyt?
Oot pitkään itseksesi hymyillyt."
Vastaan: "En mitään!"
Kasvot kiveä, mutta sydän hyppää..."

Feelin' like I just lost a friend...

Rankkaa.

Elämä nimittäin. Kyllähän minä sen jo tiesin ennenkin, mutta nyt oikeesti tuntuu siltä, että kaikki kaatuu päälle. Eikä kukaan auta.

Tosiaan, ne minun "ystäväni" ovat koko ajan vain entistä kaukaisemman tuntuisia. Ei ne enää edes puhu minulle kunnolla. Tunneilla ollaan lähes normaalisti, mutta välitunteja en todellakaan niiden seurassa voisi viettää.
En kestä. Ne ei ymmärrä. Ne luulee tuntevansa, mutta ei ne tunne. Ei todellakaan!

Ja mitä minun pitäisi muka tehdä?
En minä voi asialle yhtään mitään!

Ja minä olen niin käsittämättömän huolissani siitä yhdestä tyypistä, että ei mitään rajaa! Minä en saisi olla _näin huolissani, en saisi... Mutta olen ja se pelottaa minua. Minua pelottaa, koska tunnen niin vahvasti sitä ihmistä kohtaan, enkä saisi... En saisi. En saisi. En saisi!!!
Jumalauta!
Pää hajoaa! Äääää....! Tekisi mieli hakata päätä seinään, ja kovaa...! Mutta siihen koskee jo muutenkin, joten en jaksa vaivautua...

Ja miksi minä olen näin helvetin holtiton? Tänäänkin piirsin harpin terällä käteen. Jos olisi ollut särkylääkkeitä mukana, olisin ottanut niitä ihan liian monta (kokemuksesta viisastuneena en kanna niitä enää mukana)... Enkä minä voi tuolle mitään, niin vaan aina tapahtuu, en voi kontrolloida sitä mitenkään. Ja musiikkia kuuntelen aina ihan _liian kovalla. Korvat käsrii, todella.

Kauheen kylmäki on koko ajan. Olen kirjaimellisesti jäässä. Se on outoa, sillä yleensä minulla on aina kauhean kuuma. Kuumettakaan ei ole, joten mistä johtunee...?
Henkisestikin on kylmä. Vähän sellanen olo, kuin mikään ei jaksaisi kiinnostaa, eikä mikään oikein merkitse mitään. Tuntuu pahalta. Masentaa...

*******

"Never wanted this, never want to see you hurt
Every little bump in the road I tried to swerve
People are people and sometimes it doesn't work out
Nothing we say is gonna save us from the fall out

And we know it's never simple, never easy
Never a clean break, no one here to save me
You're the only thing I know like the back of my hand

And I can't breathe
Without you, but I have to
Breathe
Without you, but I have to

It's two a.m., feelin' like I just lost a friend
Hope you know it's not easy, easy for me
It's two a.m., feelin' like I just lost a friend
Hope you know this ain't easy, easy for me

And we know it's never simple, never easy
Never a clean break, no one here to save me, oh

I can't breathe
Without you, but I have to
Breathe
Without you, but I have to
Breathe
Without you, but I have to..."

Little less me, little more perfect...

En millään jaksaisi tätä.

Koulu juttuja pitäisi jaksaa värkätä, mutta kun ei vaan jaksa...! Minulla ei ole minkään maailman motivaatiota kirjoittaa jotain ihmeen esseetä uskontojen pyhistä paikoista tai lukea ruotsin sanoja. Miksi pitäisi?

Ja minä todella pelkään, että teen saman virheen uudestaan. Minä en vain yksinkertaisesti saa rakastua, en saa! Ei kai siinä muuten mitään, mutta kun se on varattu, ja kokemuksesta tiedän, ettei varattuihin pidä mennä sekaantumaan... Siitä ei seuraa mitään hyvää...

Ei helvetti, minä olen kusessa...!

ääääää... On niin turhautunut olo, en tiedä miten oikein olisin, mikään ei oikein tunnu hyvältä... Aika ei riitä, päähän koskee, on lihava olo, oksettaa, kaipaan läheisyyttä... jne...

Miksi kukaan ei voi rakastaa minua??!

*******

"Carousels
In the sky
That we shape
With our eyes

Under shade
Silhouettes
Casting shade
Crying rain

Can we fly?
Do I stay?
We could lose
We could fail

Either way
Options change
Chances fail
Trains derail

30 minutes, a blink of an eye
30 minutes,to alter our lives
30 minutes,to make up my mind
30 minutes,to finally decide

30 minutes,to whisper your name
30 minutes,to shoulder the blame
30 minutes,of bliss, thirty lies
30 minutes,to finally decide

To decide
To decide, to decide, to decide..."

I will be there by your side...

Whii~
Kävin vaa'alla eilen, se näytti 57,5 kg. Olen siis laihtunut jo 2.5 kg. Jee!
Mutta no, tavoitteeseen on vielä kauhean pitkä matka...

Tajusin muuten tänään, että en oikein tunnu kuuluvan minnekään. Ja olen alkanut ajautua erilleen ikäisistäni kavereista. En oikeesti vietä heidän kanssaan paljon yhtään aikaa muualla kuin luokassa. Olen aina välitunneilla vuotta nuorempien hyypiöiden kanssa, mutta he ovatkin paljon hauskempaa seuraa :) Nuo muut kaverini nimittäin puhuvat vain jostain koulujutuista... Ei sitä oikeesti jaksa...

Mutta blaah... Opettelen soittamaan koskettimilla. Ja olen kuunnellut paljon Beethovenia, Mozartia ja muuta vastaavaa...
Ja löysin jotkin sanoitukset, jotka olin joskus kirjoittanut. Ne on yllättävän hyvät, pidän niistä paljon, vähän kyllä muokkailin :) Niihin yritän nyt jotain sävellyksen tapaista värkätä, ei siitä kyllä minun taidoilla oikein mitään tule, mutta kivaa se on ;)

No joo... Pitäis vielä läksyt tehdä ja lenkillä käydä... Ei millään jaksaisi, mutta pakko mikä pakko. Olen päättänyt laihtua, ja tällä kerralla aion onnistua!

Bye bye~

*******

"What do you see in me?
Are you quite proud of this make-believe
The feelin' that hangs around everything
You once admired in that girl
You're so.. damn.. beautiful

I will see you rise again
And I will feel you fly again
You're so wonderful
I will be there by your side
You're so wonderful
I will be there by your side
You're so damn beautiful

You're so damn beautiful..."

Breath me...

Rupesin eilen nukkumaan joskus puolenyön jälkeen ja heräsin viideltä aamulla. Kävin suihkussa, laitoin hiukset ja meikkasin. Join kahvia. Pyörrytti. Nukutti. Oli oudon tyhjä olo. Join lisää kahvia. Päähän koski. Piti lähteä kouluun.

Oli kieltämättä aika helvetin heikko olo koko päivän, mutta ei minulle kuitenkaan tullut oikein nälkä koko koulupäivän aikana. Kotiin tultuani söin leipää, ja join vihreää teetä, koska se kuulema lisää aineenvaihduntaa.

Nyt etsiskelen kivoja thinspo biisejä. Niitä on sitten kiva kuunnella.

Pitäisi varmaan lenkilläkin vielä käydä. Väsyttää vaan niin perkeleesti...

*******

"Help, I have done it again
I have been here many times before
I hurt myself again today
And, the worst part is there's no-one else to blame

Be my friend
Hold me, wrap me up
Unfold me
I am small
and needy
Warm me up
And breathe me

Ouch

I have lost myself again
Lost myself and I am nowhere to be found,
Yeah I think that I might break
Lost myself again and I feel unsafe

Be my friend
Hold me, wrap me up
Unfold me
I am small
and needy
Warm me up
And breathe me..."

I tried so hard...

Olen oikeasti ihan kuolemanväsynyt. Mikä siinä oikein on, että en saa unta, vaikka olen ihan kauhean väsynyt? Alkaa pikkuhiljaa nimittäin ottaa päähän. Mitään pillereitähän en ala popsimaan, jäisin kuitenkin nimittäin koukkuun. Näin kokemuksesta voin sanoa. Valitettavasti. Ja vieroitusoireet on ärsyttäviä. Oikeesti.

Mutta niin... Koulupäivästäkin selvisin ihan hyvin, väsymyksestä huolimatta. En muista milloin olisin viimeksi syönyt koulussa, eikä minulle oikeastaan edes tule enää nälkä siellä. Tänään kyllä söin välipalalla yhden tosi tosi pienen pullan ja kahvia, etten nukahda - tai pyörry - kuviksen tunnille.

Ja minulla on vähän, ööö, turhautunut (?) olo yhden asian takia. Tai henkilön, jos nyt ihan rehellisiä ollaan. Minä todella pidän hänestä ja minusta tuntuu, että meillä on oikeasti paljon yhteistä ja sillein, mutta hän on varattu. Niin tyypillistä minulle. Miksi minä _aina ihastun varattuihin?? Sen kun tietäisi.
Mutta siis, no, me ollaan ystäviä, liikutaan siis samoissa porukoissa ja olen hänen seurassaan välitunneilla yms. ja kun tämä kyseinen henkilö katsoo minua silmiin, niin... No, minä menen ihan sekaisin. Minulle tulee kauhean kova tarve olla hänen lähellään, mutta en voi. Se on väärin. Ja minusta tuntuu välillä, että hänkin voisi ehkä pitää minusta tai jotain... Mutta kun se on niin väärin.

Vituttaa... Kauheen syyllinen olo senkin takia taas...

*******

"We have lived, we have yearned and still we haven't learned...

...I hate myself but I want to try
To find a way to keep myself mentally satisfied
I would die just to see you again
I built a bridge, I tried so hard
But I burned it down, I guess I'm just too weak, too weak..."

Whatever it takes

On kieltämättä aika paska olo just nyt. Olin nimittäin yhden kaverini kanssa lenkillä tuossa vähän aikaa sitten ja keskustelu ajautui yhteen asiaan, joka painaa mieltäni ihan hirveän paljon. Ja se on sellanen juttu, minkä minä en myönnä satuttavan niin pajon kuin se oikeasti tekee...

Ääh... Tuli siis taas itkettyä, enkä minä ole itkenyt pitkään pitkään aikaan kenenkään nähden, yksikseni kylläkin ihan liikaa viimeaikoina. Oikeesti, on jotenkin outoa, kun koko ajan itkettää.

Ja minua ahdistaa olla yksin. Minä todella haluasin jonkun, joka olisi aina siinä, kun minä tarvitsisin kuuntelijaa tai jotain. Jonkun, joka rakastaa. Jonkun, jota rakastaa ilman, että tarvitsee jatkuvasti tuntea syyllisyyttä.

On vaan oikeasti niin helvetin yksinäinen olo. Jotenkin kylmä sisältäpäin.

*******

"I took for granted, all the times
That I though would last somehow
I hear the laughter, I taste the tears
But I can't get near you now

Oh, can't you see it baby
You've got me going crazy

Wherever you go
Whatever you do
I will be right here waiting for you
Whatever it takes
Or how my heart breaks
I will be right here waiting for you..."

I feel just fine...

Minua väsyttää ihan kauheasti. En ole varma johtuuko se sitten siitä, etten syö kunnolla, mutta unenpuutteesta sen ei pitäisi ainakaan enää johtua, nukuin nimittäin aika pitkään taas tänään.

Tänään ajattelin olla syömättä mitään. Juoda saan eli sellasella vesi-mehu-tee linjalla mennään tämä päivä läpi. Saa sitten nähdä kuinka heikkona olen huomenna kouluun lähdössä...

Mutta tosiaan, aloitin siis eilen sen thinspo-vihon tekemisen. Pitäisi lisää kuvia saada, laihdutus vinkkejä kyllä löytyy vaikka kuinka paljon, kaikki aika pitkälle englanniksi, mutta ei se minua häiritse, kun ymmärrän :)

Vaa'alla pitäisi joskus uskaltaa käydä, mutta en vielä, kun se paino ei kuitenkaan ole vielä laskenut ja petyn vaan... Jos viikon päästä käyn, niin ehkäpä sitten.

*******

"Pää on kipeä
sisältä pimeä
Sattuu satuttaa
Kaipaus kuvottaa
ikävä oksettaa
Rikkoo, rikotaan..."

...

"Sinä teet minusta perhosen
Kaunis ja lyhyt on lento sen..."

Thinspo-vihko

Seikkailin tässä netissä ja sain sieltä idean tehdä sellaisen thinspo-vihon, johon liimaan kuvia laihoista ihmisistä ja kaikenlaisia laihdutus vinkkejä. Sitä sitten selailen, kun tulee nälkä. Jos se vaikka motivoisi olemaan syömättä.

Nytkin on jo ihan kauhea nälkä... :/ Aamulla kyllä söin leipää ja vettä ja teetä olen juonut, mutta en muuta.

Jos nyt viiteen asti selviän syömättä, niin hyvä on. Silloin lähdetään nimittäin Kuopioon katsomaan jotain tanssi esitystä, joten ei tule varmaan enää loppupäivänä syötyä :)

Pitää nyt lopettaa tämä dataaminen ja lähteä askartelemaan sitä vihkoa...
Bye bye~

*******

"And the wind blows through my heart
Shivers me one last time
As I now reach out in the dark
No one there

Why did it have to be so hard
For us to live our lives
Again I reach out in the dark in despair..."

I'm not okay...

Kyllähän minä olen aina tiennyt etten ole ihan kunnossa, en vain ole halunnut sitä itselleni myöntää. Aina on jokin ahdistanut, koskaan en ole ollut itseeni tyytyväinen, on ollut paha olo ja masentanut...
Minä olen aina pitänyt kivusta, se auttaa ajattelemaan selkeämmin. Ja jollain tasolla itseni kiduttaminen on ollut osa elämääni jo ihan pienestä asti.
Minä olin pienenä masentunut ja halusin ihan oikeasti tappaa itseni ollessani 8-vuotias.

Nyt, kun lähes kaikesta muusta on selvitty, taistelen nälkää vastaan. En pidä peilikuvastani, en ollenkaan. Jalkani ja käteni ovat paksut, maha röllöttää eikä mikään muukaan oikein miellytä. Painan pituuteeni nähden liikaa, vaikka olenkin vielä normaalipainoinen, mutta siinä rajalla se on. 60kg on tällaiselle 160cm pitkälle mielestäni turhan paljon. Ja minua oksettaa, kun ajattelenkin sitä.
Haluaisin painaa 50kg tai vähän vähemmän. 45-50kg olisi tosi kiva, mutta sinne on kauhean pitkä matka. Olen yrittänyt laihtua jo parin vuoden ajan, mutta en ole siinä onnistunut. Vaikka liikun paljon ja syön vähän, paino ei vain tunnu millään tippuvan. Ja se on ihan helvetin turhauttavaa. Koko ajan on sellainen olo, että olen pettänyt itseni.

Tuntuu, että olen epäonnistunut elämässäni. Kukaan ei halua minua, koska olen näin lihava ja ruma. Onko siis ihme, että olen aina yksin?
Ystävät eivät tunnu enää ystäviltä, sillä he rajoittavat elämääni ja tekemisiäni liikaa. Kukaan ei rakasta minua oikeasti, kukaan ei välitä, kukaan ei yhtään mitään!

Ja minä todella haluan laihtua, keinolla millä hyvänsä. Ehkä minä sitten opin nauttimaan elämästäni ja rakastamaan itseäni.
Ehkä.
Ei voi tietää...

*******

"The lights go out all around me
One last candle to keep out the night
And then the darkness surrounds me
I know i'm alive but i feel like i've died
And all that's left is to accept that it's over
My dreams ran like sand through the fists that i made
I try to keep warm but i just grow colder
I feel like i'm slipping away

After all this has passed, i still will remain
After i've cried my last, there'll be beauty from pain
Though it won't be today,
Someday i'll hope again
And there'll be beauty from pain
You will bring beauty from my pain"