It will be alright...

Tämä päivä meni sentään paremmin, kuin kolme edellistä. Aamulla oli vielä paska olo, mutta mieli piristyi kummasti, kun kouluun tulin ;)
Mutta jossain pääni syövereissä huusi kuitenkin ääni, joka käski lopettamaan, käski häipymään täältä ja äkkiä, ennen kuin teen mitään sellaista mitä tulisin kuitenkin katumaan, ennemmin tai myöhemmin.

"Väärä, luvaton
tää peli mulle on..."

Miten jostain henkilöstä voi oikeasti tulla niin helvetin tärkeä? Ja kun ottaa vielä huomioon, että suunnilleen jotain kuukausi sitten, en edes oikein huomannut koko ihmisen olemassa oloa. Tuo jälkimmäinen lähinnä sen takia, että olin sokea yhden toisen henkilön takia. Mikä oli todella tyhmää ja jääräpäistä, en vain osannut päästää irti, idiootti kun olen.

Haluaisin olla enemmän kuin ystävä, ja tunnen syyllisyyttä pelkästä ajatuksestakin, sillä se ei nyt vaan ihan mene niin kuin minä haluaisin. Se ei koskaan mene niin, tiedän sen. Ja joka kerta, kun ihmiset kysyy: "Onko teillä kahdella jotain?", minun tekisi vain juosta karkuun. Joka kerta se sattuu aina enemmän vastata "Ei, ei ole". Sillä ei oikeasti ole mitään merkitystä mitä minä tunnen, vain sillä on merkitystä mikä on oikein ja mikä väärin. Ja minä olen kerran tehnyt väärin, enkä aio tehdä niin toista kertaa, en ainakaan saman vuoden aikana.
En oikeasti enää kestäisi sitä.

Ja sitten vielä ne minun "ystävät". Huomasin nimittäin tänään, että vain kaksi heistä käyttäytyy normaalisti minua kohtaan. Yksi niistä näyttää olevan minun ystäväni vain matikan tunneilla, mutta hylkää minut ruotsissa täysin.
Tänäänkin ruotsin tunnilla sain olla yksikseni, kun tehtiin paritehtäviä, tämä kyseinen "ystävä" meni kolmanneksi yhteen toiseen porukkaan, vaikka näki varmasti ihan varsin hyvin, että minä olin yksin. Alkaa tuollainen oikeasti ottaa päähän! Vittu sanoisivat vaan suoraan, että seura ei kiinnosta...!

Äääää... Kohta lenkille... Väsyttää vaan ihan hemmetisti, päähän ei sentään koske, ensimmäistä kertaa moneen viikkoon :)

*******

"Pelkään sitä päivää,
kun sä kerrot löytäneesi viimein jonkun;
en aio hajottaa sun takiasi
tätä rakennelmaa.

Sillä mielessäni leikin:
jo tänäänkö lähtisin?
Näin sut liian myöhään.
Vai saavuitko vain liian aikaisin?
Nyt hetki on väärä kuitenkin.
En saa koskaan tietää

Miltä tuntuisi,
jos pitelisit mua lujasti.
Saisin viipymään
kätesi kädelläni pidempään.
Hän kysyy: "Mitä mietit nyt?
Oot pitkään itseksesi hymyillyt."
Vastaan: "En mitään!"
Kasvot kiveä, mutta sydän hyppää..."